Ensikokemukseni Afrikasta oli syvän keltainen väri. Se jäänee pysyväksi mielikuvaksi, samoin kuin Australia on minusta selvästi punainen ja Suomi raikkaan vihreä. Keltainen väri liittyy saapumiseen Addis Abebaan auringon noustessa. En ole missään aikaisemmin nähnyt samaa keltaista, joka ylhäältä nähtynä toistui Etiopian kulottuneissa ruohikkomaissa. Seuraava mielikuva oli mantereen peittävä utu, josta erottuivat vain Kamerunin ja Nigerian väliset vuoret. Pidin sitä tropiikin kosteutena, mutta ainakin Beninissä utuisuus liittyy harmattaniin. Se taas on pohjoisesta puhaltava tuuli, joka kuljettaa mukanaan hienojakoista Saharan pölyä. Harmattanin ikävä puoli on harmaan pölyn kerrostuminen kaikille pinnoille, kiikarin okulaareja myöten, mutta toisaalta se tuntuu suodattavan muuten armottoman auringon UV-säteilyä miellyttävämmin kuin aurinkovoiteet. Ei siis harmita harmattan.
Grand Popo on muutaman tuhannen asukkaan kylä, joka ei ole keskellä mitään. Pääkaupunki Cotonouhun on 85 kilometriä matkaa, hiukan lähempänä on vodoun-uskonnon tärkeä keskuspaikka Ouidah. Kylä on rannikkokaistaleella, joka jää meren ja idästä länteen virtaavan Mono-joen väliin. Joen pohjois- ja länsipuolella on Togo, jossa käyminen olisi periaatteessa helpompaa kuin Cotonoussa. Viime viikkoina Togossa on kuitenkin ollut poliittisia levottomuuksia, joiden vuoksi siellä käymistä ei ole suositeltu.
Tällaisessa syrjäkylässä oleskeleminen on rentouttavaa. Kun paikassa ei ole massaturismia, ei kylänraittikaan ole rihkamakaupustelijoitten pilaama. Vaikka meressä ei voi uida, on rantapenkka silti mainio paikka patikoimiseen — tai juoksemiseen. Kun liikkuminen muuten jää laiskanpuolueiseksi, olen ottanut käyttöön Sri Lankasta tutun tapani aloittaa päiväni juuri ennen auringonnousua parin kilometrin juoksulenkillä. Ympäristön lintubiotoopit ovat vaihtelevia kuivista ruohikoista mangrovekosteikkoihin ja kookospalmulehtoihin. Päivällä, kun on hiukan turhan lämmin vauhdikkaampaa liikkumiseen, on hauska kierrellä kameran ja kiikarin kanssa etsimässä uusia lintulajeja.
Oman lisämausteensa tuo tietysti se, että Villa Karon ansiosta Grand Popo on eräänlainen ”Suomen siirtomaa”, ilman kolonialismin painolastia. Vaikka suomea ei puhutakaan, suomalaiset tunnetaan ja meitä tunnutaan arvostettavan. Entiset todelliset siirtomaaisännät ovat jättäneet Beniniin ranskan kielen. Arkinen asioiminen on sen vuoksi eräänlaista kielikylpyä, jossa vaatimattomillakin ranskan alkeilla tulee yllättävän hyvin toimeen.
Matkamme varsinainen tarkoitus on suolistobakteereille altistuminen ja ulostenäytteiden antaminen tutkimuksen käyttöön. Jos kaikki sujuu hyvin eikä ripulia ilmaannu, siitä selviää yhdellä helpolla askartelulla ja päivittäisellä terveystietojen kirjaamisella. Malarianestolääkityskin kuuluu luontaisetuihin. Uteliaisuutta, avarakatseisuutta, tervettä järkeä ja mielellään jonkinlaista edeltävää kokemusta tropiikista — niitä kun on, makkimatkasta saa paljon positiivista irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti