maanantai 1. tammikuuta 2018

Matkalla

Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa on vielä alkuvuodesta 2018 Tanskan Länsi-Intiasta kertova näyttely ”Blind Spots”. Se kertoo pysähdyttävällä tavalla orjakaupasta ja sokeriviljelmien mustasta orjatyövoimasta, joiden varaan moni tanskalainenkin suku rakensi aikanaan vaurautensa. Kävin tyttäreni kanssa katsomassa näyttelyn, koska muistamme sen hänen lapsuutensa lomamatkojen karibialaisena paratiisina. St. Thomasin, St. Johnin, Virgin Gordan ja muiden saarten mustan väestön esi-isille se oli kuitenkin lähempänä helvettiä kuin paratiisia. Valtaosa orjista rahdattiin tarkoitukseen rakennetuilla laivoilla Guineanlahden rannoilta, jotka tunnettiin Orjarannikkona. Tanskalla oli sielläkin oma siirtomaansa likimain nykyisen Ghanan alueella, ei kovin kaukana Beninistä.

Emme pysty helposti kuvittelemaan silloisten orjakuljetusten kauhuja. Kauppatavara ladottiin lavereille kylki kyljessä kuin sardiinit. Miehet rahdattiin vatsallaan ja naiset selällään, jotta laivan miehistön olisi helpompi käyttää heitä pitkän merimatkan aikana hyväkseen. Ne, jotka selvisivät hengissä valtameren yli, olivat ilmeisen vahvaa tekoa ja hyvää työvoimaa.

Siihen suhteutettuna meidän matkamme entiselle orjarannikolle on tietenkin lasten leikkiä, mutta pitkä ja uuvuttava se silti on. Kun istuu ahtaissa ja meluavissa metalliputkissa vuorokauden ympäri, ehtii huonosta unesta huolimatta ainakin miettiä, miksi on halunnut lähteä tällaiselle tutkimusmatkalle.

Oma vastaukseni on oikeastaan aika yksinkertainen. Olen aina halunnut nähdä maailmaa eri puolilta, aivan puhtaasti oman uteliaisuuteni vuoksi. Pidän ”turvallisista seikkailuista”, retkistä mukavuusalueeni rajoille ja vähän niiden yli. Grand Popo kuulosti minusta juuri sopivalta tilaisuudelta tutustua yhteen Afrikan kolkkaan. Oma mausteensa tulee siitäkin, että olen katsellut mustien orjien jälkeläisten tapaa elää Länsi-Intiassa. Nyt näen, mistä he ovat tulleet.

Toinen tärkeä motiivi on mahdollisuus olla mukana ETEC-ripulirokotteen kehittämistyössä. Maailmanparannus, toisin sanoen. Jos voin samalla vaivalla nähdä maailmaa ja tehdä siitä hiukan paremman paikan elää, miksen voisi lentolippujen verran siitä maksaakin?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti